suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Iin kunta

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Ii
  • Julkinen palvelu
  1. ja 2. luokan koululaisille tarkoitettua aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään klo 7-17 välisenä aikana. Toiminta on suunnattu koululaisille, jotka joutuisivat muutoin olemaan yksin kotona.

Toimintaa järjestetään koulujen lukuvuosikalenterin mukaan, eli ei siis koululaisten loma-aikoina eikä kesällä. Huoltajat vastaavat kuljetuskustannuksista.

Aamu- ja iltapäivätoimintaan haku on vuosittai ...

Toimi näin

Toimintaan haetaan ensisijaisesti hakuaikana Wilman kautta, hakemuksia voi jättää myös muina aikoina Haminan ja Kuivaniemen kouluille. Ryhmiin voi hakeutua myös toimintakauden aikana, jos ryhmissä on tilaa.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7:n ja 17:n välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.

Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.

Palvelun toteuttaa

Iin kunta

Palvelusta vastaa

Iin kunta
Tekstistä vastaa: Iin kunta
Päivitetty: 9.4.2024