suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Perhetyö ja tehostettu perhetyö

  • Palvelu
  • 19 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Perhetyö on luonteeltaan suunnitelmallista, muutokseen tähtäävää ja tavoitteellista työskentelyä. Yleisenä tavoitteena on poistaa lapsen kasvua ja kehitystä uhkaavia ja vaarantavia olosuhteita sekä tekijöitä vahvistamalla perheen vuorovaikutussuhteiden toimivuutta ja vanhemmuutta. Perhetyötä tehdään pääsääntöisesti perheiden kotona yhteistyössä perheenjäsenten kanssa. Tapaamiset ovat etukäteen suu ...

Toimi näin

Voit hakeutua sosiaalihuoltolain mukaiseen palvelutarpeen arviointiin ottamalla yhteyttä sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on suunnattu perheille, joissa on alaikäisiä lapsia ja tuen tarve.

Tausta ja lainsäädäntö

Perhetyö on keskustelua ja neuvontaa, joka tukee vanhemmuutta ja auttaa perheitä suoriutumaan arjestaan. Perhetyössä tuetaan perheiden elämänhallintaa, vuorovaikutustaitoja ja käytännön lastenkasvatusta.

Perhetyö voidaan järjestää neuvolan, varhaiskasvatuksen, koulun tai perhekeskuksen yhteydessä. Perhetyötä voidaan tehdä myös perheen kotona.

Tarvittaessa työntekijät ohjaavat perheen muiden palveluiden piiriin.

Palvelun toteuttaa

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Palvelusta vastaa

Pohjois-Savon hyvinvointialue
Tekstistä vastaa: Pohjois-Savon hyvinvointialue
Päivitetty: 23.11.2023