suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kankaanpään kaupunki

Päiväkotihoito esiopetusikäisille

  • Palvelu
  • Kankaanpää
  • Julkinen palvelu

Kankaanpäässä esiopetusikäisen varhaiskasvatus/päivähoito järjestetään päiväkodeissa.

Toimi näin

Esiopetuksen lisäksi tarvittavaa varhaiskasvatusta tulee hakea viimeistään neljä kuukautta ennen hoidon tarvetta. Mikäli tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on paikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan.

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan sähköisen asioinnin kautta.

Sähköinen asiointipalvelu ei edellytä tunnistautumista pankkitunnuksin.

Mikäli hakemusta ei ole mahdollista täyttää sähköisen asioinnin kautta, tulee olla yhteydessä päivähoitotoimistoon.

Huoltajan tulee toimittaa tuloselvitykset päivähoitomaksun määrittämistä varten. Mikäli tuloselvityksiä ei ole toimitettu, peritään varhaiskasvatuksesta korkein maksu, kunnes tulotiedot toimitetaan.

Varhaiskasvatuksessa on käytössä hoitoaikaperusteinen laskutus.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Kankaanpään kaupunki

Palvelusta vastaa

Kankaanpään kaupunki
Tekstistä vastaa: Kankaanpään kaupunki
Päivitetty: 9.10.2023