suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kotkan kaupunki

Osa-aikainen erityisopetus

  • Palvelu
  • Kotka
  • Julkinen palvelu

Osa-aikainen erityisopetus voi olla joko samanaikaisopetusta ja pienryhmäopetusta laaja-alaisen erityisopettajan johdolla.

Toimi näin

Jos oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, tulee huoltajan olla ensisijaisesti yhteydessä oppilaan luokanopettajaan, luokanvalvojaan tai ko. ainetta opettavaan opettajaan. Huoltaja voi myös olla suoraan yhteydessä koulun laaja-alaiseen erityisopettajaan ja keskustella hänen kanssa oppilaan opiskeluun liittyvästä huolesta. Koulun laaja-alaisen erityisopettajan yhteystiedot löytyvät kunkin koulun nettisivuilta.

Jos kuntaan muuttaa oppilas, jolla on ollut osa-aikaisen erityisopetuksen tarvetta, kannattaa siitä kertoa heti alkuun, kun on yhteydessä oppilaan tulevaan kouluun. Näin tuki voidaan järjestää siten, ettei tuen saaminen katkea muuton yhteydessä.

Kenelle ja millä ehdoin

Osa-aikaista erityisopetusta voivat saada esimerkiksi oppilaat, joilla on kielellisiä tai matemaattisiin taitoihin liittyviä vaikeuksia. Vaikeudet voivat liittyä myös yksittäisiin oppiaineisiin, opiskelutaitoihin, sosiaalisiin taitoihin tai opiskelumotivaatioon.

Osa-aikaista erityisopetusta voivat saada esimerkiksi oppilaat, joilla on esimerkiksi kielellisiin, matemaattisiin tai hahmottamisen taitoihin liittyviä vaikeuksia. Vaikeudet voivat liittyä myös yksittäisiin oppiaineisiin, opiskelutaitoihin, sosiaalisiin taitoihin tai opiskelumotivaatioon.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen oppilailla, joilla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa.

Osa-aikaista erityisopetusta annetaan muun opetuksen ohella samanaikaisesti, pienryhmissä tai yksilöopetuksena. Kunta vastaa siitä, että koulussa on tarvittavaa erityispedagogista osaamista.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKotkan kaupunki
Palvelusta vastaaKotkan kaupunki
Alue Kotka
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kotkan kaupunki
Päivitetty: 2.10.2020