suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Palvelu

Oppilaanohjaus

Miten asioin tässä palvelussa?

Katso tähän palveluun liittyvät sähköiset asiointikanavat, puhelinpalvelut sekä palvelupaikat.
Vastuuorganisaatio: Lieksan kaupunki
Alue: Lieksa
Palvelun kieli: suomi

Alakouluilla oppilaanohjausta antavat luokanopettajat. Yläkoulussa oppilaanohjausta antavat oppilaanohjaajat.


Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.


Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen. Opinto-ohjaajan ohella jokaisen opettajan tehtäviin kuuluu ohjata oppilasta opiskelussa ja oppimistaidoissa ja ehkäistä opiskeluun liittyviä ongelmia ennalta.

Oppilaanohjaus tarkoittaa myös oppilaan itseluottamuksen, persoonallisuuden kasvun, kehityksen ja osallisuuden tukemista. Ohjaus on erityisen tärkeää koulunkäynnin nivelvaiheissa eli siirryttäessä koulusta toiseen.

Alakoulussa oppilaanohjausta toteutetaan yleensä muun opetuksen ja toiminnan yhteydessä. Yläkoulussa oppilailla on oppilaanohjaustunteja, joilla käsitellään opiskelutaitojen ja itsetuntemuksen lisäksi jatko-opintomahdollisuuksia, ammatteja ja työelämää. Jokainen oppilas saa myös henkilökohtaista neuvontaa yksin tai pienryhmässä.


Palvelun toteuttaa: 
Lieksan kaupunki