Suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kouvolan kaupunki

Oppilaanohjaus

  • Palvelu
  • Kouvola
  • Julkinen palvelu

Vuosiluokilla 3.–6. oppilaanohjaus toteutuu eri oppiaineiden opetuksen ja koulun muun toiminnan yhteydessä.

Oppiaineiden tavoitteita ja sisältöjä toteutettaessa otetaan huomioon ohjauksellinen näkökulma. Tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä toteutetaan kaikkien oppiaineiden opetuksessa. Keskeisiä sisältöjä ovat esimerkiksi oppimaan oppimisen taidot, tiedonhallinnan taidot, ryhmätyöskentely ja tutust ...

Toimi näin

Lisäohjeita saat oppilaanohjaajalta.

Kenelle ja millä ehdoin

Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.

Tausta ja lainsäädäntö

Opinto-ohjaajan ja jokaisen opettajan tehtäviin kuuluu ohjata oppilasta opiskelussa ja oppimistaidoissa ja ehkäistä opiskeluun liittyviä ongelmia ennalta.

Oppilaanohjaus tarkoittaa myös oppilaan itseluottamuksen, persoonallisuuden kasvun, kehityksen ja osallisuuden tukemista. Ohjaus on erityisen tärkeää koulunkäynnin nivelvaiheissa eli siirryttäessä koulusta toiseen.

Alakoulun oppilaat saavat oppilaanohjausta yleensä muun opetuksen ja toiminnan yhteydessä. Yläkoulussa oppilailla on oppilaanohjaustunteja, joilla käsitellään opiskelutaitojen ja itsetuntemuksen lisäksi jatko-opintomahdollisuuksia, ammatteja ja työelämää. Jokainen oppilas saa myös henkilökohtaista neuvontaa yksin tai pienryhmässä.

Palvelun toteuttaa

Kouvolan kaupunki

Palvelusta vastaa

Kouvolan kaupunki
Tekstistä vastaa: Kouvolan kaupunki
Päivitetty: 5.3.2026