suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Ilomantsin kunta

Oppilaanohjaus

  • Palvelu
  • Ilomantsi
  • Julkinen palvelu

Jokainen opettaja ohjaa oppilasta koulunkäynnissä, opiskelutaidoissa, eri oppiaineiden opiskelussa ja valinnoissa. Yhteistyö huoltajien kanssa on hyvin tärkeää.

Opinto-ohjaaja auttaa nuorta miettimään tulevaisuutta ja jatko-opintoja. Oppilaanohjaukseen kuuluvat henkilökohtainen ohjaus, pienryhmäohjaus, luokkatunnit ja tutustumisjaksot työelämään.

Toimi näin

Lisäohjeita saat oppilaanohjaajalta.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen. Opinto-ohjaajan ohella jokaisen opettajan tehtäviin kuuluu ohjata oppilasta opiskelussa ja oppimistaidoissa ja ehkäistä opiskeluun liittyviä ongelmia ennalta.

Oppilaanohjaus tarkoittaa myös oppilaan itseluottamuksen, persoonallisuuden kasvun, kehityksen ja osallisuuden tukemista. Ohjaus on erityisen tärkeää koulunkäynnin nivelvaiheissa eli siirryttäessä koulusta toiseen.

Alakoulun oppilaat saavat oppilaanohjausta yleensä muun opetuksen ja toiminnan yhteydessä. Yläkoulussa oppilailla on oppilaanohjaustunteja, joilla käsitellään opiskelutaitojen ja itsetuntemuksen lisäksi jatko-opintomahdollisuuksia, ammatteja ja työelämää. Jokainen oppilas saa myös henkilökohtaista neuvontaa yksin tai pienryhmässä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaIlomantsin kunta
Palvelusta vastaaIlomantsin kunta
Alue Ilomantsi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Ilomantsin kunta
Päivitetty: 3.2.2022