suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Askolan kunta

Opiskeluhuolto lukiokoulutuksessa

  • Palvelu
  • Askola
  • Julkinen palvelu

Askolan lukiossa toimii oppilashuoltoryhmä. Ryhmään kuuluvat rehtori / opinto-ohjaaja, ryhmänohjaaja / ryhmänohjaajia sekä sosiaali- ja terveystoimen edustajana kouluterveydenhoitaja ja lisäksi tarvittaessa asiantuntijoita. Ryhmä kokoontuu aina syyslukukauden alussa ja sen jälkeen tarpeen mukaan lukuvuoden aikana. Ryhmän kutsuu koolle rehtori.

Askolan lukion kriisisuunnitelmassa on käsitelty suun ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Lukiokoulutuksen opiskelijana sinulla on oikeus opiskelijahuoltoon. Opiskelijahuolto edistää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja hyvinvointia, ja siten tukee opiskelua ja oppimista. Opiskelijahuoltoa ovat esimerkiksi terveydenhoitajien, psykologien ja kuraattorien palvelut.

Lukio-opiskelijana olet oikeutettu opiskelijahuoltoon opiskelupaikkakunnallasi, vaikka et olisi kyseisen kunnan asukas. Opiskelijahuollon järjestämisestä vastaa koulutuksen järjestäjä. Opiskelijahuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen järjestämisestä vastaa se hyvinvointialue, jonka alueella oppilaitos sijaitsee. Hyvinvointialueilla on velvollisuus järjestää psykologi- ja kuraattoripalvelut opiskelijoille myös silloin, kun koulutuksen järjestäjä on yksityinen tai valtio, jollei koulutuksen järjestäjä päätä järjestää näitä palveluja osittain tai kokonaan omana toimintanaan ja omalla kustannuksellaan.

Palvelun toteuttaa

Askolan kunta

Palvelusta vastaa

Askolan kunta
Tekstistä vastaa: Askolan kunta
Päivitetty: 22.9.2023