suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Vimpelin kunta

Ojitusta koskevan erimielisyyden ratkaiseminen

  • Palvelu
  • Vimpeli
  • Julkinen palvelu

Haja-asutusalueen ojariidan vapaamuotoisen selvittämishakemuksen voi laittaa vireille kirjallisesti ympäristönsuojeluun, asemakaava-alueella vireillelaittamishakemus laitetaan rakennusvalvontaan. Mikäli asiaa ei saada sovittua muuten, on ratkaiseva lautakunta molemmilla viranomaisilla sama.

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Ojitusta koskevat erimielisyydet ratkaisee kunta. Erimielisyydet koskevat yleensä tilanteita, joissa kiinteistönomistaja haluaa tehdä ojan toisen alueelle tai johtaa vettä toisten ojiin.

Ojitusriidat kannattaa alistaa kunnan ratkaistaviksi ennen kuin ne pitkittyvät.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ratkaisee myös sellaiset erimielisyydet, joissa kiinteistönomistaja on laiminlyönyt ojansa kunnossapidon ja näin aiheuttanut vahinkoa toisen kiinteistölle. Ratkaistavan riidan osapuolia voi olla kaksi tai useampia. Ratkaisun yhteydessä viranomainen voi määrätä korvauksia haittaa kärsineelle.

Haja-asutusalueella ojitusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan etupäässä vesilain perusteella, asemakaava-alueella pääsääntöisesti maankäyttö- ja rakennuslain nojalla.

Palvelun toteuttaa

Vimpelin kunta

Palvelusta vastaa

Vimpelin kunta
Tekstistä vastaa: Vimpelin kunta
Päivitetty: 20.5.2022