suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Siikajoen kunta

Nuorten työvalmennus

  • Palvelu
  • Siikajoki
  • Julkinen palvelu

Siikajoen nuorisotoimessa järjestetään Satelliitti-työvalmennusta. Mikäli olet alle 29-vuotias, työtön tai muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa oleva siikajokinen nuori, on sinun mahdollista tulla mukaan toimintaan. Valmennuksessa harjaannutetaan arjessa, työssä ja opiskelussa tarvittavia taitoja, tehdään oppilaitos- ja työpaikkavierailuja sekä tutustutaan eri ammatteihin.

Työvalmennus on ryhmämuotoista ja ryhmä kokoontuu kolmesti viikossa. Tavoitteena on, että jokaiselle nuorelle löytyisi omia tulevaisuuden suunnitelmia tukeva väylä, jota pitkin lähteä etenemään. Työvalmentaja tukee nuorta tarpeen mukaan myös yksilöohjauksella.

Mikäli kiinnostuit toiminnasta, ota rohkeasti yhteyttä työvalmentajaan, sosiaalityöntekijään tai etsivä nuorisotyöntekijään.

Palvelu on osa seutukunnallista Satelliitti-toimintaa.

Toimi näin

Ota yhteyttä työvalmentajaan tai sosiaalityöntekijään.

Kenelle ja millä ehdoin

Nuorten työvalmennus on tarkoitettu 16 - 29-vuotiaille nuorille.

Palvelu on maksuton.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSiikajoen kunta
Palvelusta vastaaSiikajoen kunta
Alue Siikajoki
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Siikajoen kunta
Päivitetty: 30.7.2021