suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Jämijärven kunta

Nuorisotyö

  • Palvelu
  • Jämijärvi
  • Julkinen palvelu

Kunnan kotisivuille on koottu nuorisopalveluita.

Jämijärven kunta ostaa Kankaanpään kaupungilta palveluita esimerkiksi etsivä nuorisotyössä.

Nuorisotilat löytyvät keskustasta, lisäksi on erilaisia harrastemahdollisuuksia.

Nuorten äänenä toimii nuorten vaikuttajaryhmä.

Toimi näin

Jämijärven kunnan kotisivuilta löytyy lisätietoja ajankohtaisista tapahtumista ja toiminnasta.

Kenelle ja millä ehdoin

Kunnan nuorisotyön palveluihin ovat oikeutettuja kaikki kunnassa asuvat alle 29-vuotiaat.

Vapaa-aikasihteeri koordinoi nuorisotyötä yhdessä tuntityöntekijöiden sekä kolmannan sektorin kanssa.

Toiminta on monelta osin ilmaista. Joissakin tapahtumissa, retkissä ja erikseen toteutettavissa muissa toiminnoissa saattaa olla pieni maksu.

Tausta ja lainsäädäntö

Nuorisotyötä on sekä ammatillinen nuorisotyö että nuorten parissa tehtävä vapaaehtoistyö. Ammatillinen nuorisotyö on kasvatusta ja nuorten kohtaamista.

Nuorisotyöstä vastaa kunta. Se tekee yhteistyötä yhdistysten yhdistyksien ja muiden toimijoiden kanssa.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaJämijärven kunta
Palvelusta vastaaJämijärven kunta
Alue Jämijärvi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Jämijärven kunta
Päivitetty: 29.5.2019