suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Jämijärven kunta

Museopalvelut

  • Palvelu
  • Jämijärvi
  • Julkinen palvelu

Kotiseutumuseossa on nähtävillä huonekaluja, kotitaloustavaraa ja mm. kiertokouluesineistöä. Kokoelmissa on mm. puisten salaojaputkien tekovälineet.

Toimi näin

Museoon tutustumista voi kysellä kunnan vapaa-aikatoimesta tai Jämijärvi-Seuran henkilöiltä. Mielenkiintoisia draamallisia museokierroksia voidaan myös järjestää museolla erikseen sovitusti.

Kenelle ja millä ehdoin

Kesäaikaan museo on auki heinäkuun sunnuntaisin klo 11-13.

Tausta ja lainsäädäntö

Museotoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa väestön ymmärrystä kulttuurista, historiasta ja ympäristöstä. Museot ovat avoimia kaikille.

Museot huolehtivat kulttuuri- ja luonnonperinnön tallentamisesta ja säilyttämisestä tuleville sukupolville. Samoin museot jakavat näyttelyillä ja julkaisuilla tietoa yleisölle sekä harjoittavat tutkimusta ja opetusta.

Palvelun toteuttaa

Jämijärven kunta

Palvelusta vastaa

Jämijärven kunta
Tekstistä vastaa: Jämijärven kunta
Päivitetty: 1.6.2021