suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Mielenterveyspalvelut

  • Palvelu
  • 11 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Mielenterveyspalveluissa saat tukea ja keskusteluapua erilaisissa elämäntilannevaikeuksissa ja mielenterveyteen liittyvissä ongelmatilanteissa. Tilanteesi perusteella hoidon tarpeesi arvioidaan ja sen perusteella sinulle laaditaan hoitosuunnitelma.

Toimi näin

Kun olet huolissasi omasta tai läheisesi mielen hyvinvoinnista, ota ensisijaisesti yhteyttä omalle terveysasemalle, neuvolaan, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon tai työterveyshuoltoon. Alkuselvittelyä ja tukea antavat esimerkiksi lääkäri, terveydenhoitaja tai sosiaalityöntekijä.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelut ovat asiakkaalle maksuttomia.

Tausta ja lainsäädäntö

Mielenterveyspalveluilla tarkoitetaan toimintaa, joka pyrkii estämään, lievittämään ja hoitamaan mielenterveyden häiriöitä ja niiden seurauksia. Mielenterveyspalveluihin kuuluvat myös ennalta ehkäisevä työ ja asukkaiden elinolosuhteiden kehittäminen mielenterveyttä tukeviksi.

Käytännössä mielenterveyspalvelut tarkoittavat mielenterveyshäiriöiden tutkimusta, hoitoa ja kuntoutusta. Palveluihin kuuluvat myös niitä tarvitsevan henkilön ohjaus, neuvonta ja psykososiaalinen tuki. Mielenterveyspalveluja tarjotaan sosiaalihuollossa, perusterveydenhuollossa. esimerkiksi sosiaali- ja terveyskeskuksissa, sekä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa avohoitona tai sairaalahoitona.

Palvelun toteuttaa

Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Palvelusta vastaa

Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Tekstistä vastaa: Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Päivitetty: 10.2.2023