suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio: Seinäjoen kaupunki

Maahanmuuttajien valmistava opetus

  • Palvelu
  • Seinäjoki
  • Julkinen palvelu
Alue: Seinäjoki
Palvelun kieli: suomi

Suurin osa maahanmuuttajataustaisista oppilaista osallistuu perusopetukseen valmistavaan opetukseen. Valmistava opetus on tarkoitettu vasta maahan tulleille oppilaille sekä sellaisille Suomessa syntyneille tai alle kouluikäisinä Suomeen tulleille maahanmuuttajataustaisille oppilaille, joilla ei puutteellisen suomen kielen taidon vuoksi ole vielä edellytyksiä opiskella perusopetuksen ryhmissä.

Valmistavan opetuksen tehtävänä on luoda oppilaalle turvallinen oppimisympäristö, joka antaa hänelle mahdollisuuden tutustua ja sopeutua suomalaiseen kouluun, yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Valmistavassa opetuksessa oppilas saa kielelliset, tiedolliset, sosiaaliset ja työskentelyn perusvalmiudet eteenpäin siirtymistä varten.

Opetuksessa painotus on ennen kaikkea suomen kielen, ja mikäli mahdollista, myös lapsen oman äidinkielen kehittämisessä. Opetusta suunniteltaessa tulee ottaa huomioon oppilas kokonaisvaltaisesti. Vähän, tai ei lainkaan, koulua käyneiden maahanmuuttajaoppilaiden opetuksen tavoitteet tulee asettaa siten, että oppilas saa omalta tasoltaan lähtevää opetusta. Yleensä oppilaat opiskelevat ryhmässä vuoden ajan. Perusopetukseen integrointi aloitetaan siihen sopivissa aineissa mahdollisimman pian.

Valmistavan opetuksen jälkeen oppilas siirtyy omaan lähikouluunsa. Perusopetuksessa he saavat muiden oppiaineiden lisäksi suomi toisena kielenä -opetusta, oman uskonnon opetusta ja mahdollisesti myös oman äidinkielen opetusta. Maahanmuuttajaoppilaat ovat oikeutettuja normaaliin tuki- ja erityisopetukseen sekä kuusi ensimmäistä opiskeluvuottaan myös valtioavusteiseen maahanmuuttajien tukiopetukseen. Joskus oppilaan opiskelua täytyy tukea erityisen vahvasti.


Kenelle ja millä ehdoin

Valmistavaa opetusta voivat saada maahanmuuttajataustaiset oppilaat, joiden suomen tai ruotsin taito ja muut valmiudet eivät riitä esi- ja perusopetuksen ryhmissä opiskelemiseen.

Palvelu on maksuton.


Tausta ja lainsäädäntö

Maahanmuuttajien tai maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten perusopetukseen valmistava opetus edistää kotoutumista, kielitaitoa ja oppiaineiden sisältöjen omaksumista. Mahdollinen oman äidinkielen opiskelu edistää oppimistaitoja ja vahvistaa kulttuurista identiteettiä sekä luo pohjaa suomen ja/tai ruotsin kielen oppimiselle.

Opetusta annetaan 6-10-vuotiaille vähintään 900 tuntia ja tätä vanhemmille vähintään 1 000 tuntia. Opetukseen osallistuvalla on oikeus siirtyä perusopetukseen jo ennen näiden tuntimäärien täyttymistä, jos hänen taitonsa ja valmiutensa sen sallivat. Valmistavan opetuksen järjestäminen on kunnille vapaaehtoista.


Palvelun toteuttaa: 
Seinäjoen kaupunki