suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Ranuan kunta

Lukiokoulutus

  • Palvelu
  • Ranua
  • Julkinen palvelu

Ranuan lukio tarjoaa laadukasta toisen asteen yleissivistävää koulutusta. Opetuksessa hyödynnetään sähköisiä oppimisympäristöjä siten, että se tukee opiskelijoiden menestymistä ylioppilaskokeissa, jatko-opinnoissa ja työelämässä.

Ranuan lukiossa opiskelee vuosittain n. 60 opiskelijaa.

Toimi näin

Lukioon haetaan yhteishaussa ja valinnassa käytetään valtakunnallista hakumenettelyä. Lukiokoulutukseen pyrkivällä on oikeus hakeutua haluamaansa oppilaitokseen.

Lukiokoulutukseen voidaan ottaa henkilö, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän taikka sellaisen ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden lukiokoulutusta vastaaviin opintoihin. Opiskelijaksi voidaan painavasta syystä ottaa myös henkilö, jolla koulutuksen järjestäjä katsoo muutoin olevan riittävät edellytykset opinnoissa suoriutumiseen.

Ranuan lukioon voi hakea opiskelemaan myös kesken lukuvuoden.

Opiskelijaksi ottamisesta päättää lukion rehtori.

Kenelle ja millä ehdoin

Lukiokoulutuksessa opiskelijaksi ottamisen perusteena käytetään hakijoiden aiempaa opintomenestystä ja hakutoiveita. Ranuan lukion opiskelijavalinnassa keskiarvoraja on 7,00.

Tausta ja lainsäädäntö

Lukiokoulutus antaa valmiudet aloittaa opinnot yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Lukiokoulutuksen päätteeksi suoritetaan ylioppilastutkinto, joka antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden.

Voit pyrkiä haluamaasi oppilaitokseen. Koulutuksen järjestäjä päättää, kenet ottaa opiskelijaksi oppilaitokseensa.

Lukiokoulutuksen oppimäärän tavoitteellinen suorittamisaika on kolme vuotta. Oppimäärät ja niihin kuuluvat opinnot mitataan opintopisteillä. Nuorille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän laajuus on 150 opintopistettä. Nuorille tarkoitettuun oppimäärään kuuluvat opinnot on mitoitettu päätoimista opiskelua varten. Lukiokoulutusta järjestetään erikseen myös aikuisille tarkoitettuina oppimäärinä.

Palvelun toteuttaa

Ranuan kunta

Palvelusta vastaa

Ranuan kunta
Tekstistä vastaa: Ranuan kunta
Päivitetty: 6.10.2022