suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Raahen kaupunki

Lukiokoulutus

  • Palvelu
  • Raahe
  • Julkinen palvelu

Lukiokoulutuksen tehtävänä on antaa opiskelijalle laaja yleissivistys ja tarjota valmiudet jatko-opintoihin yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja lukiopohjaa vaativassa ammatillisessa koulutuksessa.

Raahessa lukiokoulutusta tarjoaa Raahen lukio. Raahessa lukio-opinnot jakaantuvat pakollisiin, syventäviin ja soveltaviin kursseihin. Lukio-opintojen päätteeksi suoritetaan valtakunnallinen ylioppilastutkinto. Raahessa useimmat suorittavat ylioppilastutkinnon kolmessa vuodessa, mutta opiskeluaikaa voi myös pidentää.

Lukion valinnaiskielten valikoima on laaja (saksa, ranska, venäjä). Tarjolla on myös useita soveltavia ja syventäviä kursseja esimerkiksi luonnontieteissä sekä taito- ja taideaineissa. Kansainvälisyys näkyy lukiossa opintomatkoina ja projekteina. Raahen lukiossa annetaan myös kaksoistutkintoon liittyvää lukio-opetusta. Koulumme tekee yhteistyötä muun muassa Raahen Urheiluakatemian kanssa.

Lukiolaisemme saavat laadukasta ohjausta omalle opiskelupolulleen. Raahen lukiossa panostetaan myös turvalliseen opiskeluilmapiiriin ja monipuolisiin tukitoimiin.

Toimi näin

Voit hakea lukioon valtakunnallisessa yhteishaussa

Kenelle ja millä ehdoin

Opiskelijat valitaan Raahen lukioon peruskoulun päättötodistuksen tai vastaavan todistuksen keskiarvon perusteella. Keskiarvoraja on lukuaineissa 7,0.

Palvelu on maksuton.

Opetus on maksutonta. Oppikirjat opiskelija kustantaa itse.

Opiskelija kustantaa itse opiskelussa tarvittavan kannettavan tietokoneen.

Tausta ja lainsäädäntö

Lukiokoulutus on peruskoulun jälkeistä yleissivistävää koulutusta, joka antaa valmiudet opiskeluun yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja lukion oppimäärään perustuvassa ammatillisessa koulutuksessa. Opiskelija voi valita, mihin lukioon haluaa hakea. Lukiot valitsevat opiskelijansa. Keskiarvorajat vaihtelevat vuosittain ja kouluittain.

Lukion oppimäärä on laajuudeltaan kolmivuotinen. Oppimäärä tulee suorittaa enintään neljässä vuodessa, jollei opiskelijalle perustellusta syystä myönnetä lisäaikaa. Oppimäärän voi suorittaa myös osallistumalla erillisiin kokeisiin.

Lukiosta valmistuakseen opiskelijan on suoritettava vähintään 75 kurssia. Aikuislukiossa vähimmäismäärä on 44 kurssia. Lukiokoulutusta järjestävät kunnat, kuntayhtymät, rekisteröidyt yhteisöt tai säätiöt, joille opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt lukiokoulutuksen järjestämisluvan.

Uusien opetussuunnitelmien mukainen lukio-opetus aloitetaan elokuussa 2021.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaRaahen kaupunki
Palvelusta vastaaRaahen kaupunki
Alue Raahe
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Raahen kaupunki
Päivitetty: 17.2.2020