suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Laihian kunta

Lukiokoulutus

  • Palvelu
  • Laihia
  • Julkinen palvelu

Laihian lukio jatkaa perusopetuksen jälkeen luokattomana, valinnaisena, tasokkaana yleislukiona, joka mahdollistaa menestymisen ylioppilaskirjoituksissa ja antaa erinomaiset jatko-opintomahdollisuudet kaikille koulutusasteille.

Voit hakea lukioon peruskoulun päättötodistuksella tai vastaavalla todistuksella. Lukioon voidaan ottaa opiskelijaksi myös hakija, jolla on riittävät edellytykset lukio-opinnoista suoriutumiseen, vaikka peruskoulun päättötodistusta tai vastaavaa todistusta ei olisikaan. Tällöin hakijan on haettava lukioon harkinnanvaraisen haun kautta ja lukio arvioi erikseen hakijan valmiudet suoriutua lukio-opinnoista.

Toimi näin

Lukioon haetaan yhteishaussa.

Haet lukioon aina yhteishaussa. Myös silloin, jos et ole suorittanut peruskoulua, vaan käynyt vastaavan koulun esimerkiksi muualla kuin Suomessa. Silloin sinun pitää toimittaa todistukset käymistäsi kouluista siihen lukioon, johon haet. Lukiossa arvioidaan todistusten perusteella, voidaanko sinut ottaa sinne opiskelijaksi.

Lukiokoulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa keväisin sähköisesti. Yhteishaun tuloksista ilmoitetaan hakijoille kirjeitse.

Kenelle ja millä ehdoin

Voit hakea lukioon, jos olet suorittanut peruskoulun tai olet suorittanut peruskoulua vastaavat opinnot muualla (esim. ulkomailla).

Palvelu on maksuton.

Opetus on maksutonta. Oppikirjat opiskelija kustantaa itse.

Tausta ja lainsäädäntö

Lukiokoulutus on peruskoulun jälkeistä yleissivistävää koulutusta, joka antaa valmiudet opiskeluun yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja lukion oppimäärään perustuvassa ammatillisessa koulutuksessa. Opiskelija voi valita, mihin lukioon haluaa hakea. Lukiot valitsevat opiskelijansa. Keskiarvorajat vaihtelevat vuosittain ja kouluittain.

Lukion oppimäärä on laajuudeltaan kolmivuotinen. Oppimäärä tulee suorittaa enintään neljässä vuodessa, jollei opiskelijalle perustellusta syystä myönnetä lisäaikaa. Oppimäärän voi suorittaa myös osallistumalla erillisiin kokeisiin.

Lukiosta valmistuakseen opiskelijan on suoritettava vähintään 75 kurssia. Aikuislukiossa vähimmäismäärä on 44 kurssia. Lukiokoulutusta järjestävät kunnat, kuntayhtymät, rekisteröidyt yhteisöt tai säätiöt, joille opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt lukiokoulutuksen järjestämisluvan.

Perustiedot

Palvelusta vastaaLaihian kunta
Palvelun toteuttaaLaihian kunta
Alue Laihia
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Laihian kunta
Päivitetty: 7.10.2019