suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kirkkonummen kunta

Lukiokoulutus

  • Palvelu
  • Kirkkonummi
  • Julkinen palvelu

Opiskelija voi valita, mihin lukioon haluaa hakea. Lukiot valitsevat opiskelijansa. Keskiarvorajat vaihtelevat vuosittain ja kouluittain. Lukion oppimäärä on laajuudeltaan kolmivuotinen. Oppimäärä tulee suorittaa enintään neljässä vuodessa, jollei opiskelijalle perustellusta syystä myönnetä lisäaikaa. Oppimäärän voi suorittaa myös osallistumalla erillisiin kokeisiin. Lukiosta valmistuakseen opiske ...

Toimi näin

Lukioon haetaan yhteishaussa.

Päivälukioihin haetaan täyttämällä yhteishakulomake. Yhteishaut toteutetaan keväisin (seuraavana syksynä alkava koulutus). Yhteishakujen toteutuksesta vastaa Opetushallitus ja Etelä-Suomen lääninhallitus.

Lisätietoja yhteishausta ja koulutustarjonnasta saat esimerkiksi peruskoulusi opinto-ohjaajaltaOpetushallituksen tai Etelä-Suomen lääninhallituksen sivistysosaston www-sivustoilta, tai koulutustarjonnan valtakunnallisesta hakupalvelusta Koulutusnetistä [OPH ja Työministeriö].

Kenelle ja millä ehdoin

Perusopetuksen oppimäärän suorittaneet tai henkilöt, joilla muuten voidaan katsoa olevan riittävät edellytykset opinnoista suoritumiseen (esim. perustutkinto suoritettu ulkomailla).

Tausta ja lainsäädäntö

Lukiokoulutus antaa valmiudet aloittaa opinnot yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Lukiokoulutuksen päätteeksi suoritetaan ylioppilastutkinto, joka antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden.

Voit pyrkiä haluamaasi oppilaitokseen. Koulutuksen järjestäjä päättää, kenet ottaa opiskelijaksi oppilaitokseensa.

Lukiokoulutuksen oppimäärän tavoitteellinen suorittamisaika on kolme vuotta. Oppimäärät ja niihin kuuluvat opinnot mitataan opintopisteillä. Nuorille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän laajuus on 150 opintopistettä. Nuorille tarkoitettuun oppimäärään kuuluvat opinnot on mitoitettu päätoimista opiskelua varten. Lukiokoulutusta järjestetään erikseen myös aikuisille tarkoitettuina oppimäärinä.

Palvelun toteuttaa

Kirkkonummen kunta

Palvelusta vastaa

Kirkkonummen kunta
Tekstistä vastaa: Kirkkonummen kunta
Päivitetty: 8.5.2023