suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Karkkilan kaupunki

Lukiokoulutus

  • Palvelu
  • Karkkila
  • Julkinen palvelu

Karkkilan lukio on hyvä yleislukio, joka käyttää opetuksessaan modernia tekniikkaa. Ylioppilastutkintoa varten tarjoamme kaikki tarvittavat kurssit äidinkielessä, A-englannissa (pitkä oppimäärä), B-ruotsissa, matematiikassa, reaaliaineissa, sekä lyhyessä saksassa ja ranskassa. Opiskelijat saavat jatko-opintokelpoisuuden yliopistoihin ja korkeakouluihin, ammattikorkeakouluihin ja ammatillisten oppilaitosten yo-linjoille.

Pakollisten ja syventävien kurssien lisäksi opiskelija voi valita soveltavia kursseja. Joitakin kursseja voidaan opiskella myös verkko-opetuksena. Puheviestinnässä, kuvataiteessa, musiikissa, tanssissa ja tekstiilityössä voi suorittaa lukiodiplomin.

Kansainvälisyys ja matkat ulkomaille ovat myös osa toimintaamme. Projektit vaihtelevat vuosittain.

Opiskelijan ohjaus on lukion sopivan koon vuoksi tehokasta. Oppilaskunta on järjestänyt toimintailtapäiviä ja maalannut tiloja viihtyisimmiksi. Perinteiset juhlat, kuten potkiaiset, penkkarit ja Wanhojen tanssit ovat lukion käynnin kohokohtia.

Toimi näin

Karkkilan lukioon haetaan kevään yhteishaussa opintopolku.fi -palvelussa. Lisäopastusta saat omalta opinto-ohjaajaltasi.

Kesällä, kevään yhteishaun tulosten julkistamisen jälkeen avautuu myös yhteishaun lisähaku, jolloin opintopolku.fi-palveluun avautuu vapaana olevat Karkkilan lukion opiskelupaikat.

Tulevaisuudessa opintopolku.fi-palvelu integroidaan osaksi KOSKI-palvelua. Opetushallitus kehittää uutta KOSKI-palvelua (ent. TOR), johon kerätään tiedot kansalaisten opiskeluoikeuksista ja opintosuorituksista kaikilta opetuksen ja koulutuksen järjestäjiltä. Tiedon keruu koskee kaikkia koulutusasteita ja -aloja. KOSKI-palvelun käyttö alkaa vuoden 2018 alusta.

Kenelle ja millä ehdoin

Lukioon on mahdollista pyrkiä, kun on suorittanut oppivelvollisuuden (peruskoulun). Lukioon voi myös hakea, mikäli on suorittanut peruskoulua vastaavat opinnot muualla, esimerkiksi ulkomailla. Lukioon haetaan peruskoulun päättötodistuksella tai vastaavalla todistuksella.

Karkkilan lukion pääsyvaatimuksena on 7.0 keskiarvo seuraavissa aineissa: äidinkieli ja kirjallisuus, vieras kieli A1, toinen kotimainen kieli, vieras kieli (jos siinä on numeroarvosana), matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantieto, uskonto tai elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi ja terveystieto.

Palvelu on maksuton.

Opiskeluun tarvittavat välineet ovat maksuttomia niille opiskelijoille, joilla oppivelvollisuus jatkuu toiselle asteelle. Oppivelvollisuus jatkuu toiselle asteelle, jos opiskelija on suorittanut peruskoulun 9. luokan keväällä 2021 tai myöhemmin.

Tausta ja lainsäädäntö

Lukiokoulutus antaa valmiudet aloittaa opinnot yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Lukiokoulutuksen päätteeksi suoritetaan ylioppilastutkinto, joka antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden.

Voit pyrkiä haluamaasi oppilaitokseen. Koulutuksen järjestäjä päättää, kenet ottaa opiskelijaksi oppilaitokseensa.

Lukiokoulutuksen oppimäärän tavoitteellinen suorittamisaika on kolme vuotta. Oppimäärät ja niihin kuuluvat opinnot mitataan opintopisteillä. Nuorille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän laajuus on 150 opintopistettä. Nuorille tarkoitettuun oppimäärään kuuluvat opinnot on mitoitettu päätoimista opiskelua varten. Lukiokoulutusta järjestetään erikseen myös aikuisille tarkoitettuina oppimäärinä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKarkkilan kaupunki
Palvelusta vastaaKarkkilan kaupunki
Alue Karkkila
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Karkkilan kaupunki
Päivitetty: 21.10.2020