suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio: Jämsän kaupunki

Lukiokoulutus

  • Palvelu
  • Jämsä
  • Julkinen palvelu
Alue: Jämsä
Palvelun kieli: suomi

Lukio tarjoaa nuorelle ja aikuiselle laajan yleissivistyksen ja mahdollisuuden kasvaa kansainväliseksi ja suvaitsevaksi ihmiseksi. Kunkin opiskelijan opintopolku on omanlaisensa. Valintojen teossa apuna on koulun väki. Lukion käyminen avaa ovia monenlaisiin jatko-opintoihin. Jämsän lukio on laadukas yleislukio. Lukion laajaan kieliohjelmaan kuuluvat mm. A-ruotsi, saksa, ranska ja venäjä. Lukion aikana sinulla on mahdollista kehittää osaamistasi kielten lisäksi myös matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa, reaaliaineissa, liikunnassa, musiikissa ja kuvataiteissa. Lukio on oiva paikka ponnistaa jatko-opintojen kautta hyväpalkkaisiin ja arvostettuihin ammatteihin.

Lukion uusitut ja uudet tilat ovat valmistuneet määräajassa. Lukiorakennus on varustettu uusilla kalusteilla ja uusin AV-tekniikka mahdollistaa nykyaikaisen oppimisympäristön syntymisen. Liikuntasaliin ja kahteen luokkaan on rakennettu sisäverkko sähköisen ylioppilastutkinnon toteuttamista varten. Lukiossa on myös 3D-tulostin.


Toimi näin

Lukioon haetaan yhteishaussa.


Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Opetus on maksutonta. Oppikirjat opiskelija kustantaa itse.


Tausta ja lainsäädäntö

Lukiokoulutus antaa opiskelijalle valmiudet aloittaa opinnot yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Lukiokoulutuksen päätteeksi suoritetaan ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkinto tuottaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden.

Voit hakea lukiokoulutukseen valtakunnallisen hakujärjestelmän Opintopolun kautta. Voit pyrkiä haluamaasi oppilaitokseen. Opiskelijaksi ottamisesta oppilaitokseen päättää koulutuksen järjestäjä.

Lukiokoulutuksen oppimäärän tavoitteellinen suorittamisaika on kolme vuotta. Lukiokoulutusta järjestetään erikseen nuorille ja aikuisille tarkoitettuina oppimäärinä. Nuorille tarkoitettuun oppimäärään kuuluvat opinnot on mitoitettu päätoimista opiskelua varten. Oppimäärien ja niihin kuuluvien opintojen mitoituksen peruste on opintopiste. Nuorille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän laajuus on 150 opintopistettä.

Lukiokoulutuksen järjestäminen edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää lukiokoulutuksen järjestämislupaa.


Palvelun toteuttaa: Jämsän kaupunki (ostopalvelu tai muu sopimussuhde)