suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Alavuden kaupunki

Lukiokoulutus

  • Palvelu
  • Alavus
  • Julkinen palvelu

Alavuden lukiossa opiskelee hieman alle 200 opiskelijaa, jotka tulevat pääsääntöisesti Alavudelta ja lähiseudulta.

Opetussuunnitelmassa on lukuisia koulukohtaisia soveltavia kursseja mm. yrittäjyyttä, ilmaisutaitoa, tietotekniikkaa, liikunnan lajikursseja sekä myös soveltavia kursseja ns. lukuaineissa.

Alavuden lukiossa toimii aktiivisille jääkiekkoilijoille tarkoitettu jääkiekkoryhmä. Tarkoituksena on antaa aktiivijääkiekkoilijoille mahdollisuus lukio-opiskelun ohessa harjoitella mahdollisimman täysipainoisesti. Opetushallituksen ohjeiden mukaisia lukiodiplomeja voi suorittaa kuvaamataidossa, käsitöissä, liikunnassa, musiikissa ja tanssissa. Lisäksi voi suorittaa koulukohtaisen kirjallisuusdiplomin. Koulun toimintaan kuuluu viedä eteenpäin yrittäjyyskasvatusta ja toteuttaa yrittäjyyskasvatusta osana koulun arkea.

Lukiossa on aktiivisesti toimiva oppilaskunta, joka mm. järjestää erilaisia tapahtumia lukuvuoden aikana.

Opiskelijat voivat tietyin edellytyksin liittää opinto-ohjelmaansa muiden oppilaitosten opintoja. Yhteistyökumppaneita ovat mm. Lakeudenportin kansalaisopisto, Kuusiokuntien muut lukiot Kuortaneella ja Ähtärissä. Alavuden lukio on myös mukana Etelä-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöverkostossa (opinlakeus).

Lukio tekee yhteistyötä myös eri korkeakoulujen (mm. SeAMK) kanssa ja opiskelijat voivat suorittaa yhteistyön puitteissa korkeakoulujen kursseja.

Alavuden lukiossa voi suorittaa myös ratsastuskursseja. Kurssit toteutetaan yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan valmennustallin kanssa.

Kenelle ja millä ehdoin

Keväällä 2021 keskiarvoraja oli 6,5.

Palvelu on maksuton.

Opiskeluun tarvittavat välineet ovat maksuttomia niille opiskelijoille, joilla oppivelvollisuus jatkuu toiselle asteelle. Oppivelvollisuus jatkuu toiselle asteelle, jos opiskelija on suorittanut peruskoulun 9. luokan keväällä 2021 tai myöhemmin.

Tausta ja lainsäädäntö

Lukiokoulutus antaa valmiudet aloittaa opinnot yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Lukiokoulutuksen päätteeksi suoritetaan ylioppilastutkinto, joka antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden.

Voit pyrkiä haluamaasi oppilaitokseen. Koulutuksen järjestäjä päättää, kenet ottaa opiskelijaksi oppilaitokseensa.

Lukiokoulutuksen oppimäärän tavoitteellinen suorittamisaika on kolme vuotta. Oppimäärät ja niihin kuuluvat opinnot mitataan opintopisteillä. Nuorille tarkoitetun lukiokoulutuksen oppimäärän laajuus on 150 opintopistettä. Nuorille tarkoitettuun oppimäärään kuuluvat opinnot on mitoitettu päätoimista opiskelua varten. Lukiokoulutusta järjestetään erikseen myös aikuisille tarkoitettuina oppimäärinä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaAlavuden kaupunki
Palvelusta vastaaAlavuden kaupunki
Alue Alavus
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Alavuden kaupunki
Päivitetty: 26.4.2022