Oppimisen tuen pääpaino on helposti saavutettavassa tuessa, jota annetaan opiskelijalle heti tuen tarpeiden ilmetessä. Oppimisen tuki on tarkoitettu aineenopetuksen tueksi niille opiskelijoille, joilla on vaikeuksia suoriutua opinnoistaan.
Oppimisen tukeen kuuluvat myös ylioppilastutkinnon suorittamiseen liittyvät erityisjärjestelyt.
Opiskelija voi hakeutua itsenäisesti tai hänet voidaan ohjata tukitoimien pariin. Kysy oppimisen tuesta ja erityisopetuksesta erityisopettajalta.
Kuka tahansa lukio-opiskelija voi saada opintoihinsa oppimisen tukea.
Oppimisen tuen tarkoituksena on estää vaikeuksien kasautuminen, joten tukea saa matalalla kynnyksellä heti tarpeen vaatiessa. Tavoitteena on edistää oppimista, osaamisen osoittamista, jatko-opintoihin siirtymistä ja hyvinvointia.
Oppimisen tukea antavat aineenopettajat, erityisopettajat, opinto-ohjaajat ja muu henkilöstö. Tukiopetusta eli aineenopettajien antamaa opetusta ja ohjausta voi saada esimerkiksi opiskelija, joka on jäänyt opinnoissaan jälkeen. Erityisopettajalta taas saa tukea muun muassa opiskelutaitojen kehittämiseen, kokonaisuuksien jäsentämiseen, tehtävien aikatauluttamiseen ja valmiiksi saamiseen sekä itsenäiseen, tavoitteelliseen opiskeluun.
Varsinaista erityisopetusta lukio-opiskelija voi saada, jos pelkkä oppimisen tuki ei riitä ja hän tarvitsee todennettujen oppimisvaikeuksien tai muun niihin rinnastettavan syyn vuoksi erityisopetusta lukion suorittamiseksi. Erityisopetusta antaa erityisopettaja, mutta se on systemaattisempaa ja tavoitteellisempaa kuin erityisopettajan antama oppimisen tuki.