suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lopen kunta

Lopen Opisto

  • Palvelu
  • Loppi
  • Julkinen palvelu

Lopen opisto tarjoaa opetusta pääasiassa liikunnassa, kuvataiteessa, kädentaidoissa ja musiikissa. Lisäksi opinto-ohjelmassa on mm. kielikursseja sekä ilmaisutaidon ja kirjoittamisen opetusta. Ryhmät kokoontuvat sekä kirkonkylässä että eri kylissä ja taajamissa.

Toimi näin

Kurssiohjelma ja ilmoittautumisohjeet löytyvät opiston verkkosivuilta.

Kenelle ja millä ehdoin

Kansalaisopistot ovat avoimia kaikille.

Tausta ja lainsäädäntö

Kansalaisopistot tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. Useimmiten opiskelu kansalaisopistossa ei tähtää tutkinnon suorittamiseen, vaan opiskelijan monipuoliseen kehittymiseen, elinikäiseen oppimiseen, hyvinvointiin ja aktiiviseen kansalaisuuteen.

Osa kansalaisopistoista järjestää myös opetussuunitelmaan perustuvaa taiteen perusopetusta. Opistot tarjoavat myös avointa yliopisto-opetusta. Kansalaisopistoja ylläpitävät kunnat, kuntayhtymät, yhdistykset, säätiöt tai yhteisöt opetus- ja kulttuuriministeriön luvalla. Ylläpitäjät päättävät opetuksen sisällöstä itsenäisesti. Usein opetus keskittyy kädentaitoihin ja harrastuksiin, kieliin ja taideaineisiin. Opetus on tyypillisesti ryhmäopetusta iltaisin tai viikonloppuna. Opetus voi olla lähi- tai etäopetusta.

Palvelun toteuttaa

Lopen kunta

Palvelusta vastaa

Lopen kunta
Tekstistä vastaa: Lopen kunta
Päivitetty: 9.3.2022