Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin, mikäli ne on alueelle rakennettu.
Kiinteistön omistajan tulee toimittaa liittymishakemus Paltamon vesihuoltolaitokselle. Hakemuksia saat kunnan teknisestä toimistosta sekä kunnan nettisivuilta (kohdasta Lomakkeet). Kiinteistön omistaja tekee vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä sopimuksen Paltamon vesihuoltolaitoksen kanssa.
Taajamassa sijaitsevan kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa.
Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla.
Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.