suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Petäjäveden kunta

Liikuntatoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Petäjävesi
  • Julkinen palvelu

Petäjäveden kunta myöntää vuosittain liikuntatoimintaan avustuksia. Avustukset ovat julkisessa haussa yleensä huhti-toukouun aikana. Hausta ilmoitetaan kunnan verkkosivuilla ja Petäjävesi-lehdessä. Päätökset avustuksista tekee lautakunta. Liikuntavustusten lisäksi on mahdollista hakea myös yhteistoiminta-avustusta, jota voi hakea pitkin vuotta. Yhteistoiminta-avustuspäätökset tekee viranhaltija.

Toimi näin

Liikuntatoiminnan avustuksia voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella tai kunnan verkkosivuilta ja kunnan yhteispalvelupisteestä saatavalla lomakkeella (järjestöt) hakuajan aikana. Hakuaika on yleensä keväällä ja siitä ilmoitetaan kunnan verkkosivuilla ja Petäjävesi-lehdessä. Yhteistoiminta-avustuksia voi hakea vapaamuotoisella avustuksella pitkin vuotta. Hakemukset tulee toimittaa kunnan kirjaamoon.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustuksia voivat hakea järjestöt, yhdistykset, vapaat toimintaryhmät, yhteisöt ja yksittäiset kuntalaiset. Yrityksille avustuksia ei myönnetä.

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Perustiedot

Palvelusta vastaaPetäjäveden kunta
Palvelun toteuttaaPetäjäveden kunta
Alue Petäjävesi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Petäjäveden kunta
Päivitetty: 27.5.2019