Muonion liikuntapalvelut jakavat vuosittain Muoniolaisille yhdistyksille liikunnan perusavustuksia. Hakuaika päättyy vuosittain 1.4. klo 16.00. Haku tehdään Muonion kunnan verkkosivuilta löytyvän linkin avulla.
Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.
Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.