Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat vuosittain hakea avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen kunnalta, jonka alueella toimivat. Liikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen.
Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.
Liikuntatoimen avustukset ovat haettavana keväällä ja niiden hakemisesta tiedotetaan kuntatiedotteessa ja Lumijoen kunnan kotisivuilla.
Sivistys- ja kulttuurilautakunta voi myöntää hakemuksesta avustuksia liikuntaseuroille ja yhdistyksille.
Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.