suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Leppävirran kunta

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Leppävirta
  • Julkinen palvelu
Alue Leppävirta
Palvelun kielet suomi, ruotsi, englanti

Leppävirtalaiset rekisteröidyt yhdistykset, yritykset ja henkilöt voivat saada liikunnan ja urheilun harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta.

Vastuuorganisaatio: Leppävirran kunta, kulttuuri- ja vapaa-aikahallinto. Kunnan tehtävänä on tukea liikunta- ja urheilutoimintaa kunnassa, tilana annettavana tukena ja neuvonnalla.


Toimi näin

Eri avustuksia haetaan eri menettelyillä. Tutustu sääntöihin ja aikatauluihin Leppävirran kotisivuilla.


Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.


Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.


Palvelun toteuttaa: 
Leppävirran kunta