Vastuuorganisaatio Kauhajoen kaupunki
Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
- Palvelu
- Kauhajoki
- Julkinen palvelu
Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat hakea kaupungin hyvinvointilautakunnalta avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen.
Liikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kuntien tehtävänä on tukea paikallisia liikuntaseuroja.
Toimi näin
Tausta ja lainsäädäntö
Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.
Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.
Palvelun toteuttaa
Kauhajoen kaupunkiPalvelusta vastaa
Kauhajoen kaupunkiTekstistä vastaa: Kauhajoen kaupunki
Päivitetty: 16.2.2024