suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Maalahden kunta

Leikkipuistot

  • Palvelu
  • Maalahti
  • Julkinen palvelu

Maalahdessa on yhteensä viisi leikkipuistoa, kaksi Övermalaxissa, kaksi Yttermalaxissa ja yksi Petolahdessa. Näiden kunnan puistojen leikkiympäristöjä pidetään turvallisina. Leikkivälinetarjonta puistoissa vaihtelee. Leikkipuistoihin pääsee hyvin, koska niiden läheisyydessä on kävely- ja pyöräteitä. Leikkipuistoissa on keinuja, kiipeilytelineitä, liukumäkiä ja hiekkalaatikoita kaikenikäisille lapsille. Turvatarkastuksia tehdään jatkuvasti, jotta varmistetaan, että välineet täyttävät vaatimukset ja että alue on muutenkin hoidettu.

Toimi näin

Leikkipuistot ovat vapaassa käytössä. Leikkipuistoista vastaa tiemestari.

Kenelle ja millä ehdoin

Leikkipuistoihin ei saa tuoda koiria.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan leikkipuistot tarjoavat turvallisia, monipuolisia ja viihtyisiä leikkiympäristöjä. Kunta tarkistaa leikkipuiston turvallisuuden useita kertoja vuodessa. Hoitotoimet on määritelty valtakunnallisesti.

Leikkipuistoissa voi olla jatkuvasti tai ajoittain kunnan henkilökuntaa, tai ne voivat olla valvomattomia. Kunta voi järjestää leikkipuistoon ohjattua toimintaa lapsille ja koululaisille.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaMaalahden kunta
Palvelusta vastaaMaalahden kunta
Alue Maalahti
Palvelun kieletruotsi, suomi
Tekstistä vastaa: Maalahden kunta
Päivitetty: 29.11.2019