suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kosken Tl kunta

Lastensuojelun avohuolto

  • Palvelu
  • Koski Tl
  • Julkinen palvelu

Lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun ja huolenpitoon. Lastensuojelutyössä vaikutetaan yleisiin kasvuoloihin, tuetaan vanhempia lasten kasvatuksessa sekä tehdään perhe- ja yksilökohtaista työtä. Tukitoimien tavoitteena on, että lapset ja nuoret voisivat kasvaa ja ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Lastensuojelun avohuolto tukee lasta, nuorta ja perhettä tilanteissa, joissa tukea tarvitaan sosiaalisista, taloudellisista, jaksamiseen liittyvistä tai vastaavista syistä. Muotoja ovat neuvonnan ja terapian ohella esimerkiksi tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta, perhetyö ja -kuntoutus, vertaisryhmät sekä harrastus-, loma- ja virkistystoiminnan tukeminen.

Lapsi ja perhe saavat tukea esimerkiksi puutteellisten asumisolojen korjaamiseen, koulunkäyntiin ja opiskeluun sekä läheisten ihmissuhteiden ylläpitoon. Palveluista kootaan kuhunkin yksilölliseen tilanteeseen soveltuva kokonaisuus. Hyvinvointialue järjestää palvelut tarpeen mukaan.

Palvelun toteuttaa

Kosken Tl kunta

Palvelusta vastaa

Kosken Tl kunta
Tekstistä vastaa: Kosken Tl kunta
Päivitetty: 29.11.2022