suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Etelä-Savon hyvinvointialue

Lastensuojelun avohuolto

  • Palvelu
  • 12 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Lapsella on oikeus turvalliseen, tasapainoiseen kehitykseen ja erityiseen suojeluun. Ensisijainen vastuu lapsesta on lapsen vanhemmilla ja huoltajilla.

Lastensuojelun avohuolto tukee lasta, nuorta ja perhettä tilanteissa, joissa tukea tarvitaan sosiaalisista, taloudellisista, jaksamiseen liittyvistä tai vastaavista syistä. Avohuollon tehtävänä on lapsen kasvuolojen kehittäminen ja vanhemmuuden j ...

Toimi näin

Saat ohjausta ja neuvontaa olemalla yhteydessä lastensuojelun virka-ajan päivystykseen.

Jos sinulla ja perheelläsi on jo asiakkuus lastensuojelussa, ota yhteys omaan vastuusosiaalityöntekijääsi (lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä).

Kenelle ja millä ehdoin

Lastensuojelun avohuollon asiakkuus alkaa sosiaalityöntekijän tekemän arvion perusteella, esimerkiksi palvelutarpeen arvioinnin jälkeen. Yleensä lastensuojelun avohuollon työskentelyä tarvitaan, kun lapsen terveys tai kehitys vaarantuu, tai yleiset lapsiperheiden sosiaalipalvelut eivät riitä. Voi myös olla, että perhepalvelut riittäisivät, mutta välttämättömiä palveluja ei haluta ottaa vastaan ja sen takia tarvitaan lastensuojelun osaamista ja tukitoimia.

Tausta ja lainsäädäntö

Lastensuojelun avohuolto tukee lasta, nuorta ja perhettä tilanteissa, joissa tukea tarvitaan sosiaalisista, taloudellisista, jaksamiseen liittyvistä tai vastaavista syistä. Muotoja ovat neuvonnan ja terapian ohella esimerkiksi tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta, perhetyö ja -kuntoutus, vertaisryhmät sekä harrastus-, loma- ja virkistystoiminnan tukeminen.

Lapsi ja perhe saavat tukea esimerkiksi puutteellisten asumisolojen korjaamiseen, koulunkäyntiin ja opiskeluun sekä läheisten ihmissuhteiden ylläpitoon. Palveluista kootaan kuhunkin yksilölliseen tilanteeseen soveltuva kokonaisuus. Hyvinvointialue järjestää palvelut tarpeen mukaan.

Palvelun toteuttaa

Etelä-Savon hyvinvointialue

Palvelusta vastaa

Etelä-Savon hyvinvointialue
Tekstistä vastaa: Etelä-Savon hyvinvointialue
Päivitetty: 11.3.2024