suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Etelä-Savon hyvinvointialue

Lastenneuvolapalvelut

  • Palvelu
  • 12 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Lastenneuvolassa seurataan lasten kasvua ja kehitystä. Voit keskustella terveydenhoitajan kanssa perheen terveyteen, hyvinvointiin ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista.

Toimi näin

Ota yhteyttä neuvolapuhelimeen.

Tausta ja lainsäädäntö

Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Lastenneuvolassa seurataan lapsen terveyttä, kasvua ja kehitystä. Neuvola tukee vanhempia kasvatustyössä ja lapsen terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisessa. Lapset saavat neuvolassa kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset.

Vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana neuvolakäyntejä on keskimäärin kerran kuussa, sen jälkeen vuosittain tai tarpeen mukaan. Kaikille lapsille järjestetään vähintään 15 terveystarkastusta. Lapsen suun terveydentilaa seurataan vähintään joka toinen vuosi.

Lastenneuvolassa pyritään tunnistamaan lapsen ja perheen tuen tarve mahdollisimman varhain. Lapselle ja perheelle tarjotaan tarvittavaa tukea yhteistyössä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja päihdepalvelujen ja lastensuojelun kanssa. Jos lapsi tai perhe tarvitsee erityistä tukea tai lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, neuvola ohjaa asiassa eteenpäin.

Palvelun toteuttaa

Etelä-Savon hyvinvointialue

Palvelusta vastaa

Etelä-Savon hyvinvointialue
Tekstistä vastaa: Etelä-Savon hyvinvointialue
Päivitetty: 31.1.2024