suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Rovaniemen kaupunki

Lasten ja nuorten loma-ajan toiminta

  • Palvelu
  • Rovaniemi
  • Julkinen palvelu

Nuorisopalvelut järjestää toimintaa rovaniemeläisille lapsille ja nuorille myös kesäisin sekä koulujen loma-aikoina.

Alakouluikäisille järjestetään päivä­- ja yöleirejä sekä liikennepuistotoimintaa. Leirit sisältävät monipuolista ohjelmaa muun muassa leikkiä, askartelua, pelaamista yms. eri teemoihin painottuen. Leireillä työskentelee kokenut ja koulutettu henkilöstö.

Nuorille järjestetään erilaista pajatoimintaa, kursseja ja tapahtumia. Kesäisin nuorisotilat ovat pääsääntöisesti kiinni, ja alueilla järjestetään muuta ohjattua toimintaa. Keskustan nuorisotiedotuspiste Poppari on auki myös kesäisin. Nuorten loma-ajan toiminnassa reagoidaan vallalla oleviin suuntauksiin nuo­ria kiinnostavissa asioissa ja järjestetään monipuolista tekemistä.

Toimi näin

Voit ottaa yhteyttä loma-ajan toiminnasta vastaavaan koordinaattoriin soittamalla tai sähköpostitse. Lisätietoja toiminnasta saa nuorisopalvelujen verkkosivuilta sekä Facebook- ja Instagram-tileiltä.

Kenelle ja millä ehdoin

Toiminta on suunnattu kaikille Rovaniemellä asuville lapsille ja nuorille. Kunkin toiminnon kohdalla määritellään sitä koskevat ikärajat, joista tiedotetaan erikseen.

Palvelu on maksuton.

Nuorisopalvelujen tarjoama toiminta on pääsääntöisesti maksutonta. Jos yksittäisen toiminnan kustannukset ovat korkeat, siitä saatetaan periä pieni omavastuuosuus.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaRovaniemen kaupunki
Palvelusta vastaaRovaniemen kaupunki
Alue Rovaniemi
Palvelun kieletsuomi, englanti
Tekstistä vastaa: Rovaniemen kaupunki
Päivitetty: 12.3.2020