suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lapinlahden kunta

Lapinlahden Vesi Oy: Liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon

  • Palvelu
  • Lapinlahti
  • Julkinen palvelu

Lapinlahden Vesi Oy on Lapinlahden kunnan omistama osakeyhtiö, jonka vastuulla on talousveden jakelu, jäte- ja hulevesien viemäröinti sekä jätevesien puhdistus Lapinlahden kunnanvaltuuston hyväksymillä toiminta-alueilla. Kun kiinteistön omistaja haluaa liittää kiinteistön Lapinlahden Vesi Oy:n vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä Lapinlahden Vesi Oy:n puoleen.

Toimi näin

Täytä ja tulosta hakemus vesihuoltolaitokseen liittymisestä.

Hakemuksen saat Lapinlahden Vesi Oy:n internet-sivuilta, Lapinlahden Vesi Oy:n toimistosta, tai tilaamalla sähköpostitse tai puhelimitse.

Toimita hakemus Lapinlahden Vesi Oy:lle hyvissä ajoin ennen kuin tarvitset liittymää. Hakemuksen tietoja hyödyntämällä toimitamme hakijalle tiedot liittämiskohdasta sekä liittymissopimuksen.

Liittymismaksut ja muut hinnastot (Lapinlahden Vesi Oy:n taksa) sekä voimassaolevat sopimus- ja toimitusehdot löytyvät Lapinlahden Vesi Oy:n kotisivuilta.

Kenelle ja millä ehdoin

Vesi- ja/tai viemäriverkostoon liitettävän kiinteistön tulee sijaita Lapinlahden Vesi Oy:n toiminta-alueella.

Tausta ja lainsäädäntö

Kuntien tai kuntayhtymien vesihuollolla on velvollisuus turvata asukkaille moitteeton talousvesi sekä asianmukainen jätevesien viemäröinti ja käsittely.

Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.

Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla. Haja-asutusalueilla vesihuoltopalveluja ei välttämättä ole saatavissa. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää liittymisvelvollisuudesta vapautuksen hakemuksen perusteella.

Kun mahdollisimman suuri osa kiinteistöistä kuuluu vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin, vesihuolto pystyy toimimaan tehokkaasti, taloudellisesti ja turvallisesti. Jätevesien käsittely on huolenpitoa ympäristöstä. Kunta tai kuntayhtymä tekee yhteistyötä yksityisten vesiosuuskuntien sekä vettä toimittavien ja jätevesiä käsittelevien toimijoiden kanssa.

Palvelun toteuttaa

Lapinlahden kunta

Palvelusta vastaa

Lapinlahden kunta
Tekstistä vastaa: Lapinlahden kunta
Päivitetty: 29.6.2022