suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Miehikkälän kunta

Lahja lapselle -raha

  • Palvelu
  • Miehikkälä
  • Julkinen palvelu

Lahja lapselle -raha, tuhat euroa vuodessa aina kymmeneen ikävuoteen asti.

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

  1. Lahja maksetaan lapsen syntymän / adoption jälkeen enintään kymmenenä perättäisenä vuotena 1.000 euroa / vuosi, yhteensä enintään 10.000 €. Oikeus lahjaan päättyy sitä vuonna, kun lapsi täyttää 10 vuotta.
  2. Lahjan saamisen edellytyksenä on, että lapsi ja vähintään yksi huoltaja ovat Miehikkälässä kirjoilla 1.1. kunakin vuonna. Lapsen syntymä-/adoptiovuonna tulee vähintään yhden huoltajan olla kirjoilla Miehikkälässä lapsen syntymän / adoption hetkellä.
  3. Lahjan myöntää huoltajan hakemuksen perusteella Miehikkälän kunnanjohtaja (hallintosääntö 55 § 14. kohta). 1. erä maksetaan sen jälkeen, kun lapsen nimellä oleva pankkitili on avattu ja seuraavat erät kunkin vuoden joulukuun viimeisenä päivänä.
  4. Oikeus lahjarahaan päättyy, mikäli rahaan oikeutetun ja huoltajan asuinkunta ja henkikirjoituskunta Miehikkälästä vaihtuu joksikin muuksi kunnaksi vaikka vähäksikin aikaan.
  5. Oikeutta lahjarahaan ei saa takaisin, vaikka rahaan oikeutettu ja huoltaja palaisivat ennen kuin lahjaan oikeutettu täyttää kymmenen (10) vuotta takaisin Miehikkälän kunnan asukkaaksi ja henkikirjoille.
  6. Lahja ei ole tuloverotuksessa saajan veronalaista tuloa.
  7. Tätä sääntöä noudatetaan 1.1.2018 tai sen jälkeen syntyneiden lasten kohdalla.

Palvelun toteuttaa

Miehikkälän kunta

Palvelusta vastaa

Miehikkälän kunta
Tekstistä vastaa: Miehikkälän kunta
Päivitetty: 20.12.2022