Kuntouttava päivätoiminta ikääntyneille
- Palvelu
- 10 kuntaa
- Julkinen palvelu
Kuntouttavassa päivätoiminnassa tuemme toimintakykyäsi ja huomioimme sinut yksilöllisesti. Tavoitteemme on, että pyrimme turvaamaan kotona asumisesi mahdollisimman pitkään. Kuntouttava päivätoiminta voisi sopia sinulle silloin, kun arjessa selviytymisesi on heikentynyt haitaten kotona pärjäämistäsi etkä enää pysty tekemään sinulle merkityksellisiä asioita. Tavoitteemme on vahvistaa voimavarojasi, ...
Toimi näin
Kenelle ja millä ehdoin
Palvelu on tarkoitettu henkilölle, joka asuu omassa kodissaan mutta tarvitsee monipuolista kuntoutuksellista toimintaa kotona pärjäämisen tueksi. Kuntouttavaan päivätoimintaan ohjaudutaan aina ammattilaisen tekemän arvion perusteella. Arvioinnissa huomioidaan fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky ja asiakas ohjataan oikeanlaiseen ryhmään tavoitteiden ja tarpeen perusteella.
Palvelua myönnetään 3–6 kk ajaksi, jonka jälkeen tarve arvioidaan uudelleen. Kuntouttavaa päivätoimintaa voidaan myöntää myös omaishoitajan jaksamisen tueksi.
Kuntouttavaa päivätoimintaa voit saada esimerkiksi:
- Jos sinulla on jalkojen ja käsien lihasvoiman heikentymistä näkyen esim. vaikeutenasi nousta sängystä tai wc-istuimelta ylös, hankaluutena liikkua apuvälineen turvin omassa kodissasi, kaatumisriskisi on kohonnut tai tasapainosi on heikentynyt.
- Jos koet olevasi yksinäinen tai kaipaat sosiaalisia kontakteja. Lisäksi sinulla voi olla tai on todettu muistinalenemaa tai jo todettu muistisairaus.
- Jos sinulla on mielialan laskua tai alakuloisuutta
- Vaikeuksia suoriutua arjen toiminnoista, kuten esimerkiksi ruoanlaitosta tai roskien viemisestä.
- Kun olet omaishoidettava
Edellytyksenä palvelun myöntämiselle on lisäksi, että:
- pystyt toimimaan ryhmässä
- pystyt olemaan ryhmässä ajoittaisella 1–2 henkilön ohjauksella
Liikkumiseen tai aistitoimintoihin liittyvien apuvälineiden, kuten rollaattorin/ kyynärsauvojen/ pyörätuolin/ näkövammaisten kepin käyttö tai kuulolaitteen käyttö, eivät ole este ryhmään osallistumiselle.