suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Sulkavan kunta

Kuntalaisaloite

  • Palvelu
  • Sulkava
  • Julkinen palvelu

Kunta on meitä kaikkia varten. Jotta meillä olisi viihtyisä elinympäristö ja kuntalaisten tarpeita vastaavat palvelut, otamme mielellämme vastaan ideoita alueen, sen palveluiden ja esimerkiksi osallisuuden kehittämiseen. Pääsääntöisesti aloitteen tulee palvella kuntalaisia yleisesti tai muuta laajempaa kohderyhmää.

Toimi näin

Toimita aloite kuntaan sähköisesti tai paperilla.

Aloite toimitetaan kuntaan sähköisesti tai paperilla.

Helpoin tapa tehdä aloite ja kerätä sille kannattajia on käyttää Kuntalaisaloite.fi-verkkopalvelua. Kuntalaisaloite.fi on oikeusministeriön tarjoama palvelu, ja sen käyttö on turvallista ja maksutonta. Vaihtoehtoisesti voit postittaa aloitteen myös Sulkavan kunnan kirjaamoon: kirjaamo(at)sulkava.fi tai Sulkavan kunta, Kauppatie 1, 58700 Sulkava.

Kenelle ja millä ehdoin

Kunnan asukkaalla, kunnassa kiinteää omaisuutta omistavalla tai hallitsevalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita asioissa, jotka koskevat kunnan toimintaa. Lisäksi kunnan palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

Yhteisöllä ja säätiöllä tarkoitetaan tahoja, jolla on kunnassa omistusta tai yhteys palveluun. Tällainen yhteisö tai säätiö voi olla paikallinen, alueellinen tai valtakunnallinen.

Kuntalaisaloitteen voi tehdä asukas tai henkilö, joka hallitsee tai omistaa kunnassa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta. Aloitteen voi kotikunnassaan tehdä myös yhteisö, laitos tai säätiö.

Aloitteita voivat tehdä yksityishenkilöt, yksityishenkilöt yhdessä, yhdistykset, laitokset ja säätiöt.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Kuntalaisaloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Toimivaltaisen kunnan viranomaisen pitää ottaa aloite käsittelyyn mahdollisimman pian. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty.

Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Jos vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista tekee yhdessä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä, valtuuston on päätettävä viipymättä, järjestetäänkö kunnallinen kansanäänestys.

Palvelun toteuttaa

Sulkavan kunta

Palvelusta vastaa

Sulkavan kunta
Tekstistä vastaa: Sulkavan kunta
Päivitetty: 12.7.2022