suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Rautalammin kunta

Kuntalaisaloite

  • Palvelu
  • Rautalampi
  • Julkinen palvelu

Alue

Rautalampi
Palvelun kieli: suomi

Kuntalaisaloitteen tekemiseen löydät ohjeet muun muassa Rautalammin kunnan nettisivuitamme

https://www.rautalampi.fi/vaikuta/kuntalaisaloite/ tai neuvoa voit kysyä myös hallintojohtajalta.


Toimi näin

Toimita aloite kuntaan sähköisesti tai paperilla.


Kenelle ja millä ehdoin

Kuntalaisaloitteen voi tehdä asukas tai henkilö, joka hallitsee tai omistaa kunnassa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta. Aloitteen voi kotikunnassaan tehdä myös yhteisö, laitos tai säätiö.

Palvelu on maksuton.


Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty.

Jos aloitteen allekirjoittaa vähintään kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista, valtuuston on otettava aloite käsittelyyn kuuden kuukauden kuluessa.

Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Jos vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista tekee yhdessä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä, valtuuston on päätettävä viipymättä, järjestetäänkö kunnallinen kansanäänestys.


Palvelun toteuttaa: 
Rautalammin kunta