suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Akaan kaupunki

Kuntalaisaloite ja palaute

  • Palvelu
  • Akaa
  • Julkinen palvelu

Etkö löytänyt etsimääsi? Onko sinulla jokin kysymys? Haluatko antaa palautetta saamastasi palvelusta? Kaipaako jokin epäkohta huomiota? Ota yhteyttä!

Jokainen kunnan asukas voi tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa.

Toimi näin

Toimita aloite kuntaan sähköisesti tai paperilla.

Kenelle ja millä ehdoin

Kuntalaisaloitteen voi tehdä kunnan asukas tai henkilö, joka hallitsee tai omistaa kunnassa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta. Aloitteen voi kotikunnassaan tehdä myös yhteisö, laitos tai säätiö.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty.

Jos aloitteen allekirjoittaa vähintään kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista, valtuuston on otettava aloite käsittelyyn kuuden kuukauden kuluessa.

Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Jos vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista tekee yhdessä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä, valtuuston on päätettävä viipymättä, järjestetäänkö kunnallinen kansanäänestys.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaAkaan kaupunki
Palvelusta vastaaAkaan kaupunki
Alue Akaa
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Akaan kaupunki
Päivitetty: 30.4.2020