suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Auran kunta

Kunnan viralliset ilmoitukset

  • Palvelu
  • Aura
  • Julkinen palvelu

Auran kunnan fyysinen ilmoitustaulu sijaitsee kunnanviraston pääoven vieressä. Kunnan ilmoitukset julkaistaan myös osoitteessa http://www.aura.fi. Osa ilmoituksista julkaistaan myös paikallislehdessä.

Uuden kuntalain (410/2015) 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Yleinen tietoverkko on ilmoitusten pääkanava. Kuntalaki jättää kunnalle laajan harkintavallan vapaaehtoisesta tiedottamisesta päätettäessä.

Muun lainsäädännön edellyttämällä tavalla kunnan ilmoitustaululla julkaistaan valtion alue- ja paikallishallinnon viranomaisten ilmoituksia.

Kunnan on ylläpidettävä ilmoitustaulua virastotalossa tai muussa kunnanhallituksen määräämässä sopivassa paikassa, johon on virka-aikana vapaa pääsy. Kunnanhallitus vastaa siitä, että nähtävillä ovat kaikki ne asiakirjat, jotka laki määrää kiinnitettäviksi ilmoitustauluun. 

Kunta voi käyttää virallisen taulun lisäksi myös muita ilmoitustauluja. Epävirallisena ilmoitustauluna toimii myös kunnan verkkosivusto. Kunta voi tehdä päätöksen, että se tiedottaa virallisista ilmoituksista yhdessä tai useammassa sanomalehdessä. Ilmoituksissa kerrotaan esimerkiksi avustusten ja toimintatukien hakemisesta, tilapäisestä melusta tai tärinästä, asemakaavamuutosesityksistä, ympäristölupapäätöksistä sekä kunnanvaltuuston kokouksista.

Toimi näin

Kunnan on ylläpidettävä ilmoitustaulua virastotalossa tai muussa kunnanhallituksen määräämässä sopivassa paikassa, johon on virka-aikana vapaa pääsy.

Kenelle ja millä ehdoin

Kunnan on ylläpidettävä ilmoitustaulua virastotalossa tai muussa kunnanhallituksen määräämässä sopivassa paikassa, johon on virka-aikana vapaa pääsy.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnan on käytettävä viestinnässään ensisijaisesti sähköisiä kanavia. Lisäksi kunta voi päättää julkaista ilmoituksiaan myös muulla tavalla, esimerkiksi ilmoitustaululla.

Ilmoitusten on oltava verkossa 14 vuorokautta. Tämän jälkeen vähintään ilmoituksen sisältämät henkilötiedot on poistettava verkosta.

Verkossa on oltava saatavilla ainakin seuraavat kuntaan liittyvät tiedot:

• kuntastrategia

• hallintosääntö

• talousarvio ja -suunnitelma

• tilinpäätös

• tarkastuslautakunnan arviointikertomus

• tilintarkastuskertomus

• kuntien yhteistoimintaa koskevat sopimukset

• konserniohje

• luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoitukset

• luottamushenkilöiden palkkioiden ja korvausten perusteet

• palveluista perittävät maksut.

Lisäksi monet kunnat julkaisevat esityslistat, pöytäkirjat ja monet ilmoitukset sähköisesti omilla verkkosivuillaan sikäli kuin asiakirjoissa ei ole salassa pidettävää tietoa.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaAuran kunta
Palvelusta vastaaAuran kunta
Alue Aura
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Auran kunta
Päivitetty: 23.9.2020