suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Urjalan kunta

Kunnan tilojen vuokraus

  • Palvelu
  • Urjala
  • Julkinen palvelu

Urjalan kunnan sivistyspalvelukeskuksen hallinnoimia tiloja vuokrataan sekä vakituiseen että tilapäiseen käyttöön. Vakituiset vuorot ovat pääsääntöisesti koko kauden kestäviä harjoitusvuoroja. Tilapäisellä käytöllä tarkoitetaan esimerkiksi yksittäisiä tapahtumia tai otteluita, jotka eivät ole säännöllistä toimintaa. Vuorot myönnetään kirjallisten hakemusten perusteella, ja niistä peritään voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut.

Tilapäisiä vuoroja voi hakea koko vuoden ajan. Vakiovuorot ovat haettavissa kerran vuodessa lukuvuodelle ja/tai kesäkaudelle. Vakiovuorojen hakuaika on kesäkauden osalta huhtikuussa ja lukuvuoden osalta toukokuussa. Hakuajoista ilmoitetaan tarkemmin Urjalan sanomien lehti-ilmoituksella ja kunnan kotisivuilla.

Kesäkausi (1.6.–31.8.) haettavissa huhtikuussa

Lukuvuosi (1.9.–31.5.) haettavissa toukokuussa

Vakiovuoroja voi kuitenkin hakea ympäri vuoden, mikäli tilassa ei ole ajankohdalle varausta. Urjalan kunnalla on oikeus perua myönnetty vuoro tilapäisesti erillisen tapahtuman (turnauksen, leirin, ottelun tms.), kunnan oman toiminnan (vanhempainillat, koulujen juhlat tms.) tai huolto- ja korjaustöiden takia.

Kuka vastaa tilan vuokrauksesta:

1) Liikuntatilojen vuoroista vastaa liikuntaohjaaja (heidi.jalli (at) urjala.fi, puh. 040 335 4372)

2) Majakan vuoroista vastaa nuoriso- ja liikuntaohjaaja (marjo.niittymäki (at) urjala.fi, puh. 040 335 4263)

3) Koulun rehtori myöntää luvan koulutilojen (luokkatilat, ruokasalit, auditorio jne.) luovuttamiseen tai vuokraamiseen ulkopuoliseen käyttöön. (Yhtenäiskoulun rehtori marko.nevalainen (at) edu.urjala.fi, puh. 040 335 4255, Aseman koulun rehtori mervi.lumia (at) edu.urjala.fi, puh. 040 335 4253)

4) Sivistysjohtaja myöntää luvan Honkolan palokunnantalon ja Koskelan torpan luovuttamiseen tai vuokraamiseen ulkopuoliseen käyttöön (juha.salo (at) urjala.fi, puh. 040 335 4250)

5) Siivous- ja ruokapalvelupäällikkö myöntää luvan koulujen keittiötilojen luovuttamiseen tai vuokraamiseen ulkopuoliseen käyttöön. Keittiöiden käytöstä ja hinnoista on sovittava erikseen, sillä keittiö voidaan luovuttaa käyttöön ainoastaan keittiöhenkilökuntaan kuuluvan henkilön valvonnassa erillisellä sopimuksella (tämä ei koske mahdollisia minikeittiöitä).

Toimi näin

Miten voit varata tilan:

  1. Tarkista linkkinä olevien Urjalan kunnan www-sivujen alhaalta löytyvien kalentereiden kautta, milloin haluamasi tila on vapaana.

2. Täytä tilavaraushakemus kokonaisuudessaan (sähköiset lomakkeet menevät automaattisesti oikeille henkilöille)

Sähköinen tilavuorohakemus liikuntatiloihin ja nuorisotila Majakalle

Sähköinen tilavuorohakemus Yhtenäiskoululle (sis. keittiötilat, ei liikuntasali, ks. hintatiedot hakemuksesta)

Sähköinen tilavuorohakemus Aseman koululle (sis. keittiötilat, ei liikuntasali)

Sähköinen tilavuorohakemus Honkolan palokuntatalolle ja Koskelan torpalle

Mikäli et saa täytettyä sähköistä lomaketta, ota yhteys tilan vuokrauksesta päättävään henkilöön.

3. Päätöksessä saat ohjeistuksen tilan käytöstä, avaimista jne. Noudata tilavarausten ehtoja.

4. Mikäli et tarvitsekaan ko. tilaa, muista perua se viimeistään 7 vrk etukäteen, muutoin tilavuokra peritään kokonaisuudessaan. Lähetä peruutus kirjallisesti (sähköposti käy) sille henkilölle, joka on lähettänyt sinulle päätöksen tilavuorosta.

5. Tilat laskutetaan jälkikäteen siten, että lukuvuoden vakiovuorot laskutetaan kahdessa erässä (joulukuussa ja kesäkuussa), kesäkauden vakiovuorot laskutetaan syyskuussa ja yksittäisvuorot laskutetaan tilaisuuden jälkeen.

Kenelle ja millä ehdoin

Tilat ovat varattavissa arkisin ja viikonloppuisin klo 8–22 siten, kuin ne eivät ole kunnan oman toiminnan käytössä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaUrjalan kunta
Palvelusta vastaaUrjalan kunta
Alue Urjala
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Urjalan kunta
Päivitetty: 15.5.2020