suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pietarsaaren kaupunki

Kunnallinen varhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Pietarsaari
  • Julkinen palvelu

Pietarsaaressa on 9 päiväkotia ja yksi perhepäivähoitaja.

Kaupungissamme on mahdollista hakea myös kielikylpyyn, jossa lapset oppivat toisen kotimaisen kielen.

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päivähoidossa aloittamista.

Kunnallista varhaiskasvatuksen paikkaa voi hakea ympäri vuoden. Hakemus tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee paikan.

Mikäli hoidon tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on päivähoitopaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista. Kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitoa.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Varhaiskasvatuksen yhtenä toimintamuotona on päiväkotitoiminta, jota järjestetään päiväkodissa.

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hänen hyvinvointiaan. Jokaiselle lapselle laaditaan päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelma.

Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä.

Palvelun toteuttaa

Pietarsaaren kaupunki

Palvelusta vastaa

Pietarsaaren kaupunki
Tekstistä vastaa: Pietarsaaren kaupunki
Päivitetty: 15.3.2023