Varhaiskasvatus turvaa lapselle kunnioittava toimintatapa ja mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet lasten ja vahaiskasvatushenkilöstön välillä.
Varhaiskasvatuspalvelut on keskeinen toimintakokonaisuus lapsiperheiden palveluissa ja tukijärjestelmässä. Vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu lapsestaan. Julkisen varhaiskasvatuksen tehtävänä on tukea vanhempien vanhemmuutta ja lapsen kasvatu ...
Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päiväkodissa aloittamista.
Varhaiskasvatushakemus tehdään Hangon kaupungin kotisivulla.
Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.
Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.
Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.
Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.
Varhaiskasvatuksen yhtenä toimintamuotona on päiväkotitoiminta, jota järjestetään päiväkodissa. Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä.
Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hänen hyvinvointiaan. Lapselle laaditaan päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelma.
Varhaiskasvatuslaki
Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista