suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Saarijärven kaupunki

Kunnallinen perhepäivähoito

  • Palvelu
  • Saarijärvi
  • Julkinen palvelu

Perhepäivähoito on osa varhaiskasvatuspalvelua kodinomaisessa ympäristössä.

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidossa aloittamista.

Mikäli varhaiskasvatuksen tarve ei ole ennakoitavissa ja se johtuu äkillisestä työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta, on paikkaa haettava mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Hakeminen varhaiskasvatukseen tapahtuu sähköisesti.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella perhepäivähoidosta. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.

Perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa alle kouluikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan. Jokaiselle lapselle laaditaan perhepäivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Palvelun toteuttaa

Saarijärven kaupunki

Palvelusta vastaa

Saarijärven kaupunki
Tekstistä vastaa: Saarijärven kaupunki
Päivitetty: 26.10.2023