suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Saarijärven kaupunki

Kunnallinen päiväkotihoito

  • Palvelu
  • Saarijärvi
  • Julkinen palvelu

Päiväkodeissa tarjottava varhaiskasvatus on laadukasta ja pedagogista. Varhaiskasvatuksen opettajat vastaavat ryhmänsä pedagogisesta tarjonnasta.

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päivähoidossa aloittamista.

Mikäli varhaiskasvatuksen tarve ei ole ennakoitavissa ja se johtuu äkillisestä työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta, on paikkaa haettava mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Hakeminen varhaiskasvatukseen tapahtuu sähköisesti.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Varhaiskasvatuksen yhtenä toimintamuotona on päiväkotitoiminta, jota järjestetään päiväkodissa.

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hänen hyvinvointiaan. Jokaiselle lapselle laaditaan päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelma.

Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä.

Palvelun toteuttaa

Saarijärven kaupunki

Palvelusta vastaa

Saarijärven kaupunki
Tekstistä vastaa: Saarijärven kaupunki
Päivitetty: 26.10.2023