suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Hollolan kunta

Kulttuurinen työ

  • Palvelu
  • Hollola
  • Julkinen palvelu

Erityisesti kulttuurinen työ näkyy Hollolan kunnan tapahtumatoiminnassa. Vapaa-aikapalveluiden järjestämissä tapahtumissa pyritään nostamaan esille paikallisia helmiä sekä rohkaisemaan paikallista kulttuurityötä sekä innostamaan asukkaita osaksi kulttuurista toimintaa. Esimerkiksi esiintyviä taiteilijoita pyritään ottamaan tapahtumatoimintaan mukaan laajasti mm. kulttuuritekijäpankin avulla. Hollolan kunta pyrkii tukemaan nykyistä kulttuuritoimintaa kunnan alueella sekä lähialueilla.

Nuori Kulttuuri -toiminta kannustaa ja tukee lasten ja nuorten monipuolista harrastamista kulttuurin eri aloilla.

Koululaisten Sinfonia Lahden konsertit järjestetään peruskoulussa kahdelle ikäluokalle yhdessä Päijät-Hämeen lastenkulttuurikeskus Efektin kanssa.

Kirjaston tapahtumat näet Lastukirjastot-sivustolta.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaHollolan kunta
Palvelusta vastaaHollolan kunta
Alue Hollola
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Hollolan kunta
Päivitetty: 15.9.2020