suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Parikkalan kunta

Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Parikkala
  • Julkinen palvelu

Kulttuuripalveluiden harkinnanvaraiset avustukset jaetaan vuosittain hyväksyttävien avustusten jakoperusteiden mukaisesti. Avustuksia voivat hakea parikkalalaiset yhteisöt, ryhmät ja yksityiset henkilöt. Myönnetyt avustukset tulee käyttää hakemusvuoden aikana. Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja jako tapahtuu kunnanvaltuuston vuosittain erikseen myöntämien määrärahojen puitteissa.

Toimi näin

Avustusten hakuajasta ja hakumenettelystä ilmoitetaan Parikkalan - Rautjärven Sanomissa ja kunnan virallisella ilmoitustaululla.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumien järjestämiseen.

Tausta ja lainsäädäntö

Yhdistykset, säätiöt, laitokset, yksittäiset kansalaiset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta. Kunnan tehtävänä on tukea kulttuuritoimintaa kunnassa.

Kunnat voivat avustaa teatteri-, tanssi- ja sirkustoimintaa sekä museo- ja musiikkitoimintaa kunnassa eri tavoin.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaParikkalan kunta
Palvelusta vastaaParikkalan kunta
Alue Parikkala
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Parikkalan kunta
Päivitetty: 9.8.2021