suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Keiteleen kunta

Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Keitele
  • Julkinen palvelu

Keiteleen kunta myöntää vuosittain avustuksia kulttuuritoimintaan.

Avustuksia voidaan hakemuksesta myöntää yhdistyksille, ryhmille ja yksityisillekin. Kunnanhallitus myöntää yleisavustuksia järjestön toiminnan laajuuden, osallistumismahdollisuuden avoimuuden ja vaikuttavuuden perusteella. Sivistyslautakunta myöntää toiminta- ja tapahtuma-avustuksia. Päätös perustuu tarve- ja tarkoituksenmukaisuus ...

Toimi näin

Avustusten haku julkaistaan vuoden alussa paikallislehdessä sekä kunnan kotisivuilla ja some-alustoilla. Haku tapahtuu nettilomakkeella. Paperisen hakulomakkeen saat kunnantoimiston keskuksesta, kirjastosta tai kunnan kotisivuilta; toimita se lomakkeessa olevaan osoitteeseen. Hakemuslomakkeissa on täyttöohjeet.

Hakemukset toimitetaan paperilla tai sähköisesti määräpäivään mennessä lomakkeessa olevaan osoitteeseen.

Avustuksen myöntämisestä ilmoitetaan saajalle. Yleisavustus maksetaan avustuksen myöntämisen jälkeen hakijan ilmoittamalle tilille. Myönnetty toiminta- ja tapahtuma-avustus maksetaan hakijan tekemää laskua vastaan toiminnan toteuduttua tai tapahtuman jälkeen.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumien järjestämiseen.

Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta käsittelyyn.

Tausta ja lainsäädäntö

Yhdistykset, säätiöt, laitokset, yksittäiset kansalaiset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta. Kunnan tehtävänä on tukea kulttuuritoimintaa kunnassa.

Kunnat voivat avustaa teatteri-, tanssi- ja sirkustoimintaa sekä museo- ja musiikkitoimintaa kunnassa eri tavoin.

Palvelun toteuttaa

Keiteleen kunta

Palvelusta vastaa

Keiteleen kunta
Tekstistä vastaa: Keiteleen kunta
Päivitetty: 1.11.2023