suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Ähtärin kaupunki

Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Ähtäri
  • Julkinen palvelu

Ähtärin kaupungin kulttuuritoimen kautta voi hakea vuosittain avustusta yhdistyksille, yhteisöille, vapaille toimintaryhmille ja myös yksittäisille henkilöille hyvillä perusteilla. Hakuaika on alkuvuodesta. Päätökset avustuksista tekee sivistys- ja hyvinvointilautakunta.

Toimi näin

Hakemus liitteineen toimitetaan Ähtärin kaupungin kirjaamoon: Ostolantie 17, 63700 Ähtäri tai sähköpostitse kirjaamo@ahtari.fi.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumien järjestämiseen.

Hakemuksen liitteiksi vaaditaan:

- toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus edelliseltä vuodelta

- toimintasuunnitelma ja talousarvio sille kaudelle, jolle avustusta haetaan

- yhdistyksen säännöt (uuden hakijan ollessa kysymyksessä; myöhemmin tulee ilmoittaa muutoksista)

Tausta ja lainsäädäntö

Yhdistykset, säätiöt, laitokset, yksittäiset kansalaiset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta. Kunnan tehtävänä on tukea kulttuuritoimintaa kunnassa.

Kunnat voivat avustaa teatteri-, tanssi- ja sirkustoimintaa sekä museo- ja musiikkitoimintaa kunnassa eri tavoin.

Palvelun toteuttaa

Ähtärin kaupunki

Palvelusta vastaa

Ähtärin kaupunki
Tekstistä vastaa: Ähtärin kaupunki
Päivitetty: 29.9.2021